JUHLAT KARTANOSSA

IKIMUISTOISIA HETKIÄ, OLKAA HYVÄ

Juhlia on monenlaisia. On henkilöiden ja yritysten merkkipäiviä. Sitten on niitä hieman rennompia tapahtumia, kuten pikkujoulut. Hatanpään kartanossa on kautta vuosisatojen vietetty kaikenlaisia juhlia. Täällä on juhlittu hyvinkin virallisesti, jopa kuninkaallisesti, mutta eiköhän paremmissakin piireissä ole osattu ottaa iloa irti, silloin kun tuntui siltä.

Hatanpään kartano on suunniteltu juhlimista varten. Ylellisen edustuspalatsin korkeissa saleissa on pyöritty häävalssin tahtiin, solmittu tärkeitä päätöksiä ja nostettu maljoja. Eiköhän joku siellä aikoinaan ole ujosti tapaillut jiven ensiaskeleitakin?

Nyt on sinun vuorosi jatkaa unohtumattomien juhlien järjestämistä. Juhlien järjestäminen on kiitoksenosoitus henkilökunnalle. He osoittavat sitoutumistaan osallistumalla ja me kartanolla teemme kaikkemme, että työkaverisi viihtyvät koko illan.


KOKOUKSET KARTANOSSA

MERKITYKSELLISIÄ KOHTAAMISIA

Juvenes ehostaa Hatanpää kartanoa historiaa kunnioittaen, mutta uusinta tekniikkaa hyödyntäen. Nyt kartanossa voi henkiä menneen ajan isojen visioiden tunnelmaa omissa kokouksissa. Meiltä saat juuri tarpeitasi vastaavan tilan isolle tai pienemmälle osallistujamäärälle.

Kartano on kuin keidas lähellä Tampereen keskustaa (2 km rautatieasemalta). Hatanpään niemi rauhallisine puutarhoineen sekä itse loistelias kartano auttavat irrottautumaan arjesta ja keskittymään kokousaiheeseen. Tänne pääsee kätevästi autolla, pyörällä, julkisilla tai reippaasti kävellen.

TILAT

Hatanpään kartano on ehostettu moderniksi kokous- ja juhlatilaksi. Tilat on varustettu modernilla tekniikalla ja ne on suunniteltu helposti muunneltaviksi. Juvenes on kokenut tilaisuuksien järjestäjä ja ammattilaistemme avulla pystyt suunnittelemaan juuri tarpeittesi mukaisen tilaisuuden, oli sitten kyse elämäsi häistä tai vuoden parhaat pikkujoulut. Hatanpään kartanon tilat koostuvat useammasta eri juhlasalista kahdessa kerroksessa.

Alakerran juhlatilat
Buffetmuoto max. 120 henkilöä
Pöytiintarjoilu max. 120 henkilöä
Cocktailmuoto max. 200 henkilöä

Yläkerran juhlatilat
Buffetmuoto max. 180 henkilöä
Pöytiintarjoilu max. 200 henkilöä
Cocktailmuoto max. 300 henkilöä

Tilat ja varustelu
Videotykki
Kaikissa tiloissa langaton nettiyhteys
Kokoustiloissa fläppitaulut

Muuta huomioitavaa
Tilassa ei voi oleskella ilman Juveneksen henkilökuntaa.
Hatanpään kartano toimii tilausravintolana. Juoma- ja ruokatarjoilut tilataan Juvenekselta. Olethan yhteydessä myyntiimme sähköpostitse juhlapalvelu@juvenes.fi tai puhelimitse
0207 600 300. Tiloissa on A-oikeudet, jonka vuoksi omia alkoholijuomia ei voi tiloihin tuoda.

Tila on savuton.

Tila ei valitettavasti ole esteetön.

Alakerta

Yläkerta

”Hyvä juhla tai kokous ei ole kiinni pelkästään palaveripullista tai skumpan kuivuudesta. Atmosfääri, toimiva kokonaisuus sekä paikka, joka saa unohtamaan muun maailman luo perustan ikimuistoiselle tapahtumalle.”